Itävallan sähkö- ja elektroniikkateollisuus on viimeisten vuosikymmenten aikana kehittynyt innovatiivisten laajan valikoiman kattavien tuotteiden ja palveluiden tuottajaksi. Dynaamisen kasvun ansiosta sähkö- ja elektroniikkateollisuus on nykyisin avainteollisuutena useille muille toimialoille.
Sähkö- ja elektroniikkateollisuus on vastuussa useiden infrastruktuurin osa-alueiden nykyaikaistamisesta ja kehittämisestä. Kaksoisroolin ansiosta sekä käyttäjänä että valmistajana teollisuudella on erikoinen asema muiden teollisuustoimialojen keskuudessa.
Sähkö- ja elektroniikkateollisuus käyttää paikallista infrastruktuuria ja infrastruktuurin yhteyksiä kansainvälisillä markkinoilla.
Samaan aikaan sähkö- ja elektroniikkateollisuus on myös merkittävä infrastruktuurin ratkaisujen tuottaja seuraavilla aloilla:
Tästä johtuen teollisuuden mielenkiinto kohdistuu erityisesti tutkimukseen ja kehitykseen.
Alan yritysten tietotaidon ansiosta kansainvälisillä markkinoilla on kysyntää Itävallassa valmistetuille korkealaatuisille teknologisille ja elektronisille tuotteille. Noin kaksi kolmasosaa tuotannosta menee vientiin noin 150 eri maahan. Itävallan sähkö- ja elektroniikkateollisuusalan yritykset ovat ideaalisia liikekumppaneita, koska he ovat varsin hyvin perehtyneitä kansainväliseen liike-elämään.
Itävallan sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tärkeimmät markkinat ovat EU:ssa ja vienti uusiin EU:n jäsenmaihin kasvaa erityisen nopeasti. Keski- ja Itä-Euroopan vientikiintiö on noin neljäsosa koko sähkö- ja elektroniikkateollisuuden viennistä.
Itävallan sähkö- ja elektroniikkateollisuus on avainasemassa ajankohtaisissa keskusteluissa siitä, miten jatkossa taataan keskeytymätön sähköntoimitus. Useiden vuosien ajan alan yritykset ovat tehneet mittavia investointeja energiatehokkuuden lisäämiseksi.
Tämä tietotaito on korvaamaton, jotta riippuvuuttaa kalliiseen energian tuontiin voitaisiin vähentää ja että huolimatta käyttäjien määrän kasvusta energian käyttö ei lisääntyisi entisestä. Siten Itävallan sähkö- ja elektroniikkateollisuus antaa panoksensa ympäristösuojeluun.