Advantage Austria Näytä navigointi

Faktoja ja lukuja

pieniä punaisia kuutioita © photocase.com/fult

Itävallan sijainti on erinomainen – erityisesti kansainvälisille sijoittajille. Perehdy asiaan tutustumalla seuraaviin tärkeimpiin lukuihin ja faktoihin.

  • Keskeinen sijainti
    Euroopan unionin laajentuessa itään ja jäsenmaiden määrän kasvaessa yhteensä 27, Itävallasta ei tullut ainoastaan maantieteellistä, mutta myös poliittinen ja taloudellinen keskus. Mikään muu maa ei voi ylpeillä yhtä suurella Itä-Euroopan kehittyvien markkinoiden tietotaidolla. Yli 1000 kansainvälistä yritystä koordinoi Itä-Euroopan toimintaansa Itävallasta käsin.


  • Verotukselliset edut
    Matalan yhtiöveron ansiosta (25 %) Itävallasta on tullut eräs sijoittajaystävällisimmistä maista Euroopassa. Muita etuja ovat houkutteleva yhtymien verotusjärjestelmä sekä omaisuus- ja elinkeinoverojen puuttuminen.


  • Kannusteet
    Houkuttelevat verovähennykset, kuten tutkimusavustuksen jopa 35 % vähennys ja koulutusvähennykset 20 % verran tai Tutkimuksen edistämiskeskuksen (Forschungsförderungsfonds, FFG) myöntämä rahoitus ovat vain muutamia esimerkkejä investointikannusteista.


  • Kansainvälinen tutkimus- ja kehitystyö
    Tutkimus- ja kehitystyö – häivähdys tulevasta. Kuuntele lisää:Tutkimus ja kehitys (englanniksi) [mp3, 900.9kb] . Noin 2800 teknologiseen tutkimukseen ja kehitykseen suuntautunutta laitosta ja 60 osaamiskeskusta (globaaleja johtajia aloillaan) yhdistävät talouden ja tieteen tietotaidon intressit.


  • Tuottavuus
    Vuosikymmenten ajan Itävalta on ollut erittäin tuottava.


  • Pätevät työntekijät
    AItävallan ehdottomasti suurimpiin etuihin kuuluu maan erittäin pätevät ja motivoituneet työntekijät.


  • Vähän lakkoja
    Poliittinen ja sosiaalinen vakaus ja maailman alhaisimpiin kuuluva lakkojen määrä tekevät Itävallasta ihanteellisen sijaintipaikan kansainvälisille yrityksille.


  • Täsmäkoulutusta
    Itävaltalaisen koulutusjärjestelmän ehdoton etu on tiiviit suhteet yritysten ja koulujen välillä.


  • Vahvan ostovoiman teollisuusmaa
    Itävalta on EU:n neljänneksi rikkain maa.


  • Erittäin korkea elintaso
    Wien kuuluu johtajien eniten arvostamiin työskentelykohteisiin maailmassa.


  • Infrastruktuuri
    Nykyaikainen liikenne- ja viestintäinfrastruktuuri tekevät tuotteiden kuljetuksesta sekä tiedon välittämisestä helppoa.


Tulosta