Advantage Austria Näytä navigointi
Oletamme että olette maasta Tälle maasivustolleVaihda maata

Suomalaisia ikkunoita itävaltalaisen tekniikan avulla

Skaala, kahden veljeksen perheyritys panostaa itävaltalaiseen ratkaisuun - Skaala ja LiSEC ainutlaatuinen menestystarina

Skaala aloitti toimintansa vuonna 1956 yhden miehen yrityksenä ja on tänään Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva ikkunoiden ja ovien valmistaja, jossa työskentelee yli 500 työntekijää kuudella eri tuotantopaikkakunnalla.  Skaalan tarina ja kasvunopeus ovat vakuuttavia. Markku Hautanen kertoo: ” Aloitimme toiminnan käytetyillä LiSEC -koneilla ja vuosien saatossa meistä tuli nimekäs lasialan yritys.”

Vuonna 1989 Skaalan toimitusjohtajat ostivat käytetyn eristyslasilinjan. Myöhemmin yritys otti käyttöön käytetyn LiSEC -eristyslasilinjan. Vuonna 1997 investoitiin täysin uuteen järjestelmään. Vuosina 2015 - 2016 Skaala teki suurimman investointinsa, kun LiSEC toimitti suomalaiselle markkinajohtajalle lasinleikkaus- ja eristyslasilinjan ja LiSEC AEROFLAT -lämmityslaitteen. Skaalan kokonaisinvestointi oli melkein 10 miljoonaa euroa. Keskeinen osa on automatisoitu, työstöteknologia mukaan lukien prosessointi ja logistiikka, joiden avulla koko tuotantoprosessi uusiutuu.

Jo olemassa olevan ja uuden laitteiston tuotantokapasiteetti on n. 12.000 eristyslasiyksikköä viikossa. Uuden investoinnin myötä voidaan työstää kaikki eristys- ja karkaistut -lasit. Koko laitteistoa ohjataan ja vahditaan LiSECin aivan uuden tavaravirta- ja tuotantosuunnittelusysteemin avulla.

Hannu Hautanen kommentoi: ” LiSEC on ollut luotettava partneri jo monen vuoden ajan. Jokaiseen ongelmaamme olemme saaneet ratkaisun ja yhteistyömme on sujunut ammattimaisesti. Kun teimme ensimmäisen suuren investointimme, oli LiSEC ainoa yritys, joka pystyi tarjoamaan kaikki koneet yhdestä ja samasta paikasta. Lisäksi he tarjoavat erinomaisen ohjelmistoalustan. He ovat todella ainutlaatuisia markkinoilla.”

Tulosta
©©ADVANTAGE AUSTRIA